sunnuntai 14. elokuuta 2011

Luchadores y monstruos

Älkää huolehtiko, Santo-projekti jatkuu! Projektissa pidettiin pieni paussi kesäkuun alussa muuttojuttujen vuoksi, mutta lopulta tauko venähtikin turhan pitkäksi. Nyt pitäisi muutenkin löytää uusi katselurytmi. Projekti on minun ja avomieheni Teron yhteinen. Kun asuimme erillämme, n. 135km välimatkalla, katsoimme yleensä Santoja yhden joka viikonloppu nähdessämme. Nyt kun asumme saman katon alla, voisimme katsoa elokuvia yhdessä vaikka aina! Eli voi olla että projektin rytmi on sekaisin vielä pitemmän aikaa.

Pahoittelen jo etukäteen mahdollista katkonaisuutta tässä tekstissä. Aloin kirjoittamaan tätä postausta jo lähes kaksi kuukautta sitten ja se varmaan näkyy.


22. Santo and the Treasure of Dracula (Santo en el tesoro de Dracula, 1969)
Muinaisia verenimijöitä, check. Hemaiseva nainen pulassa, check. Aikamatkustelua, check. Painia, check.

Moneskohan Dracula/vampyyri-Santo tämä jo on. Kovinkaan kauas ensimmäisten verenimijäleffojen maailmoista ei silti olla tultu, sillä värien lisäksi eroa on melko vähän. Lepakotkin ovat samoja muovisia Halloween-koristeita. Vaikka juoni kuulostaa niin peruskauralta kuin vain voi olla, leffassa on erojakin muihin Santoihin verrattuna. Itse asiassa, Santo ei varsinaisesti esitä painijaa ja/tai poliisia (!!), vaan tiedemiestä, joka on keksinyt hienon aikakoneen. Nyt jää sitten hieman arvoitukseksi miksi Santolla on silti koko ajan maski päässä... Konetta ei joka tapauksessa ole uskallettu vielä testata, sillä menneisyyteen lähettämisessä on omat, toistaiseksi tuntemattomat, vaaransa. Santon ystävä Luisa suostuu koekaniiniksi.

Santo lähettää Luisan menneisyyteensä, jossa tätä ahdistelee vampyyriksi paljastuva kreivi Alucard. Santo apureineen seuraa Luisan touhuja maagisesta, kaikennäkevästä telkkarista. Alucardin eli Draculan saaliiksi on menneisyydessä joutunut myös Luisan ystävä ja muutama muu nuori nainen. Draculan luolassa on myös merkittävä kätketty aarre. Kun Santo tuo Luisan takaisin nykyaikaan, joukko lähtee yhdessä etsimään kalleuksia. Tapahtumia on kuitenkin seurannut salassa myös mystinen huppupäinen mies, jonka jengillä on omat suunnitelmat aarteen suhteen.




Mietin koko leffan ajan, esittääkö Santoa oikeasti Santo, sama mies kuin aiemminkin. Santo on nimittäin erittäin epäsantomainen. Yleensä Santo on lempeä painijanmöhkäle, mutta nyt miehestä löytyy sarkastisia ja ivallisiakin puolia. Ehkä se johtuu siitä, että Santo ei varsinaisesti ole Santo vaan se joku ihmeen tiedemies. Buu!

Kehäpainikohtaukset on silti osattu ympätä tarinaan. En nyt enää muista oliko paini tiedemiehen vapaa-ajan harrastus vai oliko Santo sittenkin Santo, jolle tiedemiehen pesti oli vain cover uppia. Mitä väliä. Vaikka venyvät kehäpainikohtaukset ovat usein puuduttavia (varsinkin ilman selostusta ja musiikkia), ne kuuluvat erottamattomana osana Santo-leffojen perinteeseen. Ainakin puoleenväliin saakka on kuitenkin helppo unohtaa katsovansa Santo-leffaa, sillä Santon tehtävä on lähinnä istua maagisen telkkarin ääressä ja katsella menneisyyden tapahtumia. Vasta lopussa mies pääsee toimintaan kiinni, kun hyvisten joukkoo ottaa yhteen pahisten kanssa.



Lopullinen tuomio: ei enää vampyyrileffoja. Pliis. Aihe alkaa puuduttaa jo tottuneempaakin Santojen katsojaa.

Santo and the Treasure of Dracula (Santo en el tesoro de Dracula, 1969)
Ohjaus: René Cardona
81 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 3.1/10


23. Santo vs. Capulina (Santo contra Capulina, 1969)
Santo vs. Capulina on tähän mennessä koko sarjan aidosti komediallisin elokuva.

Hämärä rikollisliiga murtautuu varastoon, jota vartioi epäpätevä, laiska, lihava (ja useimmiten nukkuva) Capulina. Santo lähtee ratkaisemaan keissiä. Mitä pahikset haluavat varastosta, onko siellä jotain arvokasta? Capulina on suuri Santo-fani ja on onnensa kukkuloilla päästessään auttamaan sankariaan. Miehestä on kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä ja Santonkin hermot ovat pian koetuksella. Lisäksi osa rikollisliigan hämärämiehistä luulee Capulinaa Santoksi, koska tämä on nähty kaupungilla vastaavanlainen maski päässään.

Capulinan huumori muistuttaa minua naiiviudessaan ja hölmöydessään vanhoista suomalaisista komedioista, kuten Pekka ja Pätkä-leffoista. Ehkä osittain ajallekin ominainen hölmöilyhuumori oli vuonna 1969 jo ehtinyt Meksikoonkin. Leffan juliste on yksi omia suosikkejani Santo-elokuvajulisteista. Capulina ei tosin näytä lainkaan Capulinalta.



Capulina kuuluu ehdottomasti Santo-leffojen vähemmän kivuttomaan puoliskoon. Tai neljännesosaan. Huumori on vähän heh heh-osastoa, hauskinta ovat Santon maltilliset, mutta selkeän tympääntyneet reaktiot Capulinan hölmöyksiin. Ylipitkiltä painikohtauksilta on onneksi vältytty, joten juonen seuraaminen on kotikatsomossa huomattavasti virkeämpää. Vaikea uskoa, että takana on samaa tekijätiimiä kuin edellisessä Dracula-tylsäilyssä. Tasoa on nostettu ihailtavan nopeasti!



Santo vs. Capulina (Santo contra Capulina, 1969)
Ohjaus: René Cardona
80 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 4.9/10


24. Santo and Blue Demon vs. the Monsters (Santo y Blue Demon contra los monstruos, 1970)
Hyvä ehdokas kovimmaksi Santo-leffaksi ikinä.

Santo lyöttäytyy yhteen toisen lucha libre-legendan ja elokuvastaran Blue Demonin kanssa. Leffassa kaksikko ilmeisesti asuu yhdessä (??). Loma on alkamassa molemmille ja kumpainenkin on menossa omaan suuntaansa. Blue Demon huristelee yksin autollaan kohti tuntematonta määränpäätä ja Santo jakaa lomansa yhdessä tyttöystävänsä Glorian kanssa.

Glorian setä, hullu professori (joka näyttää ihan Pulkkiselta) on juuri kuollut. Professorin huhuttiin tekevän syrjäisessä kartanossaan kokeita herättää kuolleet henkiin aivosiirrännäisen avulla. Ei kulu aikaakaan kun professorin vihreänaamaiset kätyrit noutavat ruumiin hautaholvista ja käyttävät mestarinsa opettamia metodeja ruumiin herättämiseksi. Noustuaan kuolleista professorin viha ja hulluus ovat ihan uudella tasolla. Hän vannoo kostoa veljelleen ja tämän tyttärelle, Glorialle ja haaveilee maailmanherruudesta, kuinkas muutenkaan. Lomamatkallaan ollut Blue Demon kuitenkin eksyy kartanoon häiritsemään pahisjoukon ilottelua. Professori kidnappaa Demonin ja "kopioi" tämän monistuskoneellaan (!!). Sitten hän antaa kopio-Demonille missioksi tappaa Santo. Ovelaa!

Blue Demon ei ole ainoa professorin uusista kätyreistä. Suuruudenhulluuksissaan hän herättää henkiin hurjan määrän tunnettuja hirviöitä: vampyyrin, kykloopin, ihmissuden, muumion, Frankensteinin hirviön... Hän usuttaa hirviönsä veljensä, Glorian ja Santon kimppuun. Santon tehtävä on vapauttaa Blue Demon ja ajaa hirviöt matkoihinsa. Ketään ei tunnu edes kiinnostavan, miksi kaikki nämä hirviöt ovat uinuneet ikuista unta juuri Meksikossa ja sopivasti professorin kartanon läheisyydessä.




Hyvästä toteutuksesta tätä leffaa ei ehkä voi kehua, paitsi jos katsellaan tätä puhtaasti camp-lasien läpi (kuten varmasti pitäisi). Hirviöt ovat enemmänkin hauskoja kuin pelottavia, varsinkin villainen kyklooppi. Suurimmat kerronnalliset ongelmat ovat kuitenkin siinä, etteivät tekijät ilmeisesti erota yötä päivästä. Esimerkki 1: Santo ajaa takaa professorin kätyreiden autoa, on päivä. Välissä näytetään kuvituskuvaa tiestä, on yö. Näytetään lisää taka-ajoa, on päivä. Näytetään kuvaa "ratin takaa", on yö. Auto suistuu tieltä, on yö. Auto räjähtää, on päivä. Ehkä tekijät kuvittelivat voivansa jälkikäsittelyssä jotenkin muuttaa yön päiväksi ja päinvastoin. Melkoinen failure joka tapauksessa.

Muutakin omituisuuksia leffasta löytyy. Professorin ruumis haetaan haudasta kirkkaassa päivänvalossa, mutta silti saattue tarvitsee valtavat soihdut. Onko oikeasti tarkoitus olla yö? Aurinko paistaa! Kun Gloria menee isänsä ja Santon kanssa tarkistamaan, onko proffan kalmo vielä haudassaan, kaikki pitävät kädessään kynttilää ilmeisesti vain pelottavan tunnelman luomiseksi, sillä kammiossa on täysi valaistus päällä. Ja mikä häiritsevintä: Blue Demon, joka painii kirkkaansinisissä trikoissa, pitää vapaa-ajallakin sinistä paitaa ja kantaa sinistä matkalaukkua, ajaa punaisella autolla. Whaaaaat?




 Ai niin, lisäksi tekijät ovat mieltyneet samojen kuvien käyttämiseen eri paikoissa, mikä esim. yhdessä kohtauksessa tarkoittaa, että hahmoja katoaa ja maagisesti ilmestyy parin leikkauskohdan aikana.

Monsters on ehdottomasti sieltä Santo-leffojen viihdyttävimmästä päästä. Juuri tällainen perseily toteutuksessa tekee siitä camp-klassikon ja myös yhden tunnetuimmista Santoista. Mikä olisi hienompaa kuin tappelu, johon osallistuu Santo, Blue Demon, kääpiö, Pulkkisen näköinen hullu professori, vampyyri, kaksi naisvampyyria, muumio, Frankensteinin hirviö, ihmissusi ja kyklooppi. Painia nähdään oikeastaan aika sopivasti. Alkupuolen painiosio uhkaa venähtää turhan pitkäksi, mutta ainakin siinä nähdään luultavasti ensimmäistä kertaa naispuolisia luchadoreja maskeineen kaikkineen.


 Jos katsot elämäsi aikana vain yhden Santo-elokuvan, valitse tämä!

Santo and Blue Demon vs. the Monsters (Santo y Blue Demon contra los monstruos, 1970)
Ohjaus: Gilberto Martinez Solares
85 minuuttia & traileri
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.4/10

1 kommentti:

  1. Alucard... tämänkin nimimysteerin on täytynyt olla kulunut jo elokuvan ilmestyessä, kun sille saattoi hekotella jo 1943 ilmestyneessä Son of Draculassa...

    Veikkaan tuon Monstersin sekavuuden päivää ja yötä koskien olevan kunnianosoitus Nosferatulle, jossa oli samansuuntaisia ryssimisiä (ennen päivän muuttamista yöksi sinisellä filtterillä), sen verran taiteellisesti kunnianhimoisen oloinen tämä on. :)

    Draculakin näyttää ihan tangokuninkaalliselta.

    VastaaPoista