Sunnuntaina vietettiin 9/11-terrori-iskujen 10-vuotismuistopäivää. Muistan yhä missä olin ja mitä tein tuolloin. Olin 13-vuotias ja tulin koulusta kotiin tavalliseen tapaan bussilla. Olin yksin kotona, kunnes äiti tuli töistä. Ajankuluksi avasin TV:n ja näin kamalat uutiset. Aluksi tuntui kuin olisin katsellut elokuvaa. Noihin aikoihin meillä näkyi myös ulkomaisia uutiskanavia, kuten CNN ja MSNBC. Vaihdoin CNN:n puolelle ja näin suorassa lähetyksessä tornien sortuvan.
Seuraavien päivien ajan seurasin uutisointia tiiviisti. Meiltä löytyy yhä kotoa minun säilyttämäni Kalevat, Hesarit ja iltapäivälehdet tuolta viikolta. USA:ssa hallituksen ja puolustusvoimien kritisoiminen sekä 11.9. päivän tapahtumien kommentointi olivat pitkän aikaa arkoja aiheita. Vuonna 2006, viisi vuotta tapahtumien jälkeen, valmistui kuitenkin kaksi iskuista kertovaa elokuvaa, jotka päätimme muistopäivän "kunniaksi" katsoa.
World Trade Center (2006)
Aamu valkenee New Yorkissa 11.9.2001. Port Authorityn poliisit saapuvat töihin, heidän mukanaan John McLoughlin (Cage) ja Will Jimeno (Michael Peña). Heti aamusta päivän suunnitelmat menevät uusiksi, kun ensimmäinen kone törmää World Trade Centerin pohjoistorniin. John toimii johtajana ja valitsee suureen pelastusoperaatioon joukon miehiä. Yhdessä he lähtevät hakemaan poliisien hätävarusteita tornien vierellä sijaitsevasta WTC5:stä. Aletaan huhuta, että myös etelätorniin olisi osunut. Tilanteen vakavuus alkaa valjeta.
Poliisien pelastusjoukko on juuri tulossa WTC5:stä varusteineen, kun alkaa jyristä. Etelätorni on alkanut sortua. Valtavat massat sortuneiden rakennusten osia pölyineen vyöryy sisään WTC5:teen. John ajattelee nopeasti ja komentaa joukkonsa hissikuiluun. Vain kolme poliisiseista selviytyy kuiluun asti, John, Will ja kolmas poliisi nimeltä Dominick Pezzulo. Kolmikko jää loukkuun syvälle rakennuksen alle. John ja Will eivät pääse liikkumaan, sillä sementtilohkareet painavat heidän jalkojaan. Kun pohjoistorni sortuu, myös Dominick loukkaantuu ja lopulta kuolee. John ja Will jäävät kahdestaan pimeyteen.
Paitsi poliiseja, elokuva seuraa myös Johnin ja Willin perheitä, kun nämä yrittävät saada tietoa läheistensä kohtaloista. Molemmilla miehillä on vaimo ja lapsia. Lisäksi tärkeä osa on merijalkaväensotilas Dave Karnesilla. Karnes työskenteli Connecticutissa kirjanpitäjänä iskun aikaan ja lähti töistä pian nähtyään uutiset New Yorkista. Hän kävi rukoilemassa, leikkautti itselleen armeijatukan, puki päälleen merijalkaväen uniformunsa ja lähti auttamaan pelastajia Ground Zerolle.
Odottelin, ettei World Trade Center ole kummoinen elokuva, sillä olin jo etukäteen kuullut siitä pelkkiä haukkuja. Olin ehkä vielä siltikin pettynyt. WTC ei saa aikaan puoliakaan siitä tunnelatauksesta, mikä jo pelkillä uutiskuvilla on. Lisäksi tekijät ovat onnistuneet käyttämään kaikkia "dramaattinen elokuva"-kliseitä mitä tiedän. Varsinkin alussa hidastettuja kuvia on riesaksi asti. Suosikkini kaikista ylidramaattisista kohdista on kuitenkin se, kun etelätorni alkaa sortua ja John huutaa hidastettuna RRRRUUUUUUUNN!! Toinen suosikkini on saippuasarjahehkussa kylpevät flashbackt. Ja se Jeesus-juttu! Mikä ihme se oli?
Muutenkin koko teos maistuu pahasti muovilta. Näyttelijäsuoritukset loistavat epäuskottavuudellaan ja sentimentaalisuus on huipussaan. Kaikista pahiten on mokattu merijalkaväensotilas Karnesin tarina. Ei tuota tyyppiä vain voi ottaa tosissaan! Ylidramaattisena patsasteleva ja kliseitä suustaan suoltava Karnes ei toivon mukaan tosielämässä ole ihan tuota B-luokan supersankariosastoa. Itse asiassa kuulin, että tosielämän Karnes oli yksi niitä henkilöitä, jotka eivät avustaneet elokuvan teossa. On silti vaikea uskoa, miten hahmon suunnittelu on mennyt noin pahasti reisille. Cagen hahmo John taitaa myös liiallisen dramatiikan tiukoilla katseillaan ja tyhjää kumisevilla repliikeillään. Jopa normaalisti niin miellyttävä Maggie Gyllenhaal onnistuu ärsyttämään.
Välillä elokuvaa katsoessa olo oli suorastaan vaikea, eikä se johtunut kamalasta tilanteesta tarinassa tai yleisestä "tämä tapahtui oikeasti"-ahdistuksesta vaan siitä miten nolo tämä koko elokuva on. Olen hirveä herkkis ja kokenut elokuvaitkupilli, mutta tästä ei tullut edes surulliseksi. Katsokaa nyt tuota julistettakin!
Osa kriitikoista ja vielä suurempi osa yleisöstä suhtautui elokuvaan yllättävän myönteisesti. Ehkä aihe on vieläkin sen verran herkkä, että on vaikea kritisoida edes siitä tehtyä elokuvaa. Enemmistö puhuu kuitenkin onneksi eri kieltä. 9/11-iskut ovat tapahtuma, jota ei tarvitse ylidramatisoida. Se on dramaattisia ja yksi niitä harvinaisia tapahtumia, jotka onnistuvat koskettamaan enemmän kaukaisina uutiskuvina kuin elokuvissa.
World Trade Center (2006)
Ohjaus: Oliver Stone
129 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 2.5/10
United 93 (2006)
Elokuva on suurelta osin reaaliaikainen, alkua lukuunottamatta. Itse tarina alkaa 11.9. aamulla, kun United 93:n matkustajat astuvat koneeseen Newarkin lentokentällä. Joukossa on neljä kaappaajaa, jotka teeskentelevät, etteivät tunne toisiaan. Kaikki menee tavanomaiseen malliin pientä myöhästymistä lukuunottamatta ja New Yorkin yli lennettäessa matkustajat näkevät World Trade Centerin kaikessa loistossaan. Kaikki on vielä hyvin.
Yksi kaappaajista käy vessassa kyhäämässä pommin koneeseen tuomistaan osista ja kiinnittää sen itseensä. Kaappaajat hyökkäävät veitset kädessä ja pakottavat koneen matkustajat kakkosluokan perälle. Lentoemännän avulla he pääsevät ohjaamoon ja surmaavat molemmat pilotit. Yksi kaappaajista ottaa koneen haltuunsa ja kääntää sen ympäri kohti Washingtonia. Matkaa on n. 45 minuuttia.
Selvittyään ensijärkytyksestä matkustajat alkavat soitella satelliittipuhelimella rakkailleen. Matalalla lennettäessä osa pystyy käyttämään myös matkapuhelimiaan. Puhelimessa he kuulevat kahden matkustajakoneen iskeytyneen World Trade Centerin torneihin. Alun epäusko alkaa hälvetä, kun useamman matkustajan sukulaiset kertovat puhelimessa samasta tapahtumasta. Myös Pentagoniin on isketty. Matkustajat alkavat ymmärtää, mikä kaappaajien tavoite on ja huomaavat myös kaappaajien lentävän konetta pilottien sijasta.
On aika toimia ja yhteinen päätös tehdään: kuolemme joka tapauksessa, meidän on pakko yrittää. Yhdessä he etsivät kaiken aseeksi käyvän ja hyökkäävät kaappaajien kimppuun. Kuten tositapahtumista olemme oppineet, kone kääntyi taistelun tuoksinassa ylösalaisin ja ohjautui pellolle Pennsylvaniassa. Kukaan ei selvinnyt iskusta, mutta sankaruudellaan United 93:n matkustajat pelastivat todennäköisesti monen muun ihmisen hengen.
Matkustajien lisäksi elokuvassa seurataan eri kaupunkien lennonjohtoa. Työntekijät huomaavat muutaman koneen harhautuvan reitiltään ja pian he kuulevat puhelinyhteyden välityksellä, että koneet on kaapattu. Kaksi koneista katoaa Manhattanin yllä ja CNN:n uutiskuvat kertovat karun totuuden. Tilanne aiheuttaa suurta hämmennystä. Aletaan jo puhua mahdollisesti kaapattujen koneiden ampumisesta alas. Välillä on epäselvää mitkä koneet on kaapattu ja mitkä iskeytyneet rakennuksiin. Tilanne oli myös lennonjohdon kannalta ennennäkemätön.
Verrattuna World Trade Centeriin, United 93 suorastaan loistaa. Se onnistuu välittämään kotikatsomoon aitoja tunteita, kuten matkustajien epätoivoa ja paniikkia. Sohvalla tulee ihan epämukava olo, tällä kertaa ahdistuksesta. Vaikka lopputuloksen tietää, kun tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa aina, jännitys nousee loppua kohden huikeisiin mittoihin. Kerronnassa ja tyylissä World Trade Centerin ja United 93:n ero on kuin yöllä ja päivällä. United 93:sta paistaa välittömyys ja aitous. Kaappaajatkaan eivät jää kasvottomiksi muukalaisiksi, vaikka sympatiaa heille ei annetakaan.
Koska kukaan ei selvinnyt hengissä törmäyksessä, ei koskaan voida varmistaa mitä koneessa todella tapahtui. Matkustajien lukuisat puhelut omaisilleen ovat kuitenkin auttaneet tarinan luomisessa. Kukaan ei voi tietää onko totuus tarua ihmeellisempää vai olivat matkustajat todella niin sankarillisia kuin annetaan olettaa. Onneksi näinkin arasta ja kipeästä aiheesta saatiin tehtyä hyväkin elokuva. Suosittelen!
United 93 (2006)
Ohjaus: Paul Greengrass
111 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.8/10
Jo 10 vuotta on kulunut näistä kamalista tapahtumista, mutta iskut vaativat yhä ihmishenkiä. Useat ensimmäisinä kutsuun vastanneet palomiehet, poliisit ja pelastustyöntekijät kärsivät nykyään monista eri taudeista, jotka palavista ja sortuneista rakennuksista noussut pöly on aiheuttanut. Pöly on aiheuttanut lisääntynyttä syövän riskiä sekä suuren määrän erilaisia hengitystiesairauksia. Tuo pöly oli uskomaton kemikaali-cocktail, joka sisälsi mm. kultaa, elohopeaa, lyijyä, titaania, asbestia, sementtiä ja lasia. Todennäköistä on, että nämä terrori-iskut tulevat vaatimaan uusia uhreja ensimmäisistä vastanneista vielä vuosia.
Ensimmäisten vastaajien sairauksien lisäksi uhreja ovat vaatineet ulkomailla käydyt sodat, jotka ovat olleet suoraa seurausta iskuista. Vuonna 2003 alkanut Irakin sota, jolla väitettiin olevan yhteyksiä 9/11-iskuihin on vaatinut lähes 4500 amerikkalaisen sotilaan hengen. Siis enemmän kuin itse iskut! Haavoittuneiden määrä on myös järkyttävä. Haavoja on niin fyysisiä kuin henkisiäkin: useat kotiinpalaavat sotilaat kärsivät vakavista mielenterveysongelmista. Ja jos amerikkalaisia on kuollut paljon niin entäs sitten irakilaisia?
On hirvittävää ajatella kuinka kalliiksi nämä iskut maailmalle lopulta tulivat kaikkine seurauksineen. Ne ovat myös olleet omiaan virittämään pelkoa ihmisten mieliin ja kaivamaan kuilua lännen ja Lähi-Idän välille. Pelko kasvattaa tuota kuilua entisestään ja kuilun kasvaminen lisää ihmisten pelkoa. Itseään ruokkiva noidankehä on valmis ja voi vain toivoa, ettei sillä olisi tulevaisuudessa enää yhtä tuhoisia seurauksia.
9/11 olisi loistava sauma päivittää Menahem Golanin Delta Force.
VastaaPoistaWTC olisi varmaan Stonen huonoin elokuva, jos Wall Street 2:sta ei olisi olemassa.