perjantai 6. huhtikuuta 2012

Oh, I wish I'd stayed a toad.

Disney Animated Classics -projekti saavuttaa puolivälin ja tarjoaa nyt muutaman vähemmälle huomiolle jääneen Disney-klassikon.


25. Hiidenpata (The Black Cauldron, 1985)
Hiidenpata oli aikoinaan todellinen floppi. Elokuva unohtui pitkäksi aikaa ja se julkaistiin suomeksi dubattunakin vasta 90-luvun lopussa. Kotivideo julkaisukin saatiin aikoinaan vasta yleisön erillisestä pyynnöstä. Ehkä kohta selviää miksi...

Hiidenpata perustuu löyhästi Prydainin kronikka-fantasiakirjasarjaan, joka puolestaan perustuu walesilaiseen mytologiaan. Mikä taas selittää hahmojen hankalat nimet. Elokuvan alussa nuori poika Taran huolehtii vastentahtoisesti velho Dallbenin siasta Hen Wenista (suom. Hennikki). Nuorukainen haluaisi suureksi sotasankariksi, ei sikapaimeneksi. Pian Taranille kuitenkin selviää, että Hen Wen ei ole mikään ihan tavallinen possu, vaan se pystyy tuottamaan näkyjä. Kyllä, taikasika!

Hen Wenin vuoksi Taran on pian pulassa. Maata hallitseva paha kuningas Hornansarvi on saanut pikkusian salaisuuden selville ja haluaa käyttää sitä päästäkseen käsiksi mystiseen Hiidenpataan. Padan avulla Hornansarvi voisi herättää valtavan kuolleiden armeijan ja valloittaa maailman. Taran lähtee viemään Hen Weniä piiloon metsään, mutta epäonnistuu tehtävässään. Hornansarven joukot saavat sian ja Taran joutuu lähtemään pelastusretkelle. Matkalla Taran kohtaa uusia ystäviä, kuten prinsessa Eilonwyn, bardi Fflewddur Fflamin (......) ja Gurgi-nimisen, koirannäköisen örkin.




Aluksi olin ihan häkeltynyt tästä leffasta. Näyttelijäsuoritukset nyt ovat heti alun alkujaan perseestä, mutta leffa itsessään on tosi hienon näköinen. Hetken jo mietin, miksen tosiaan ole katsonut tätä koskaan aiemmin. Animointi ja taustat ovat erittäin huolellisesti tehtyä (suurimman osan aikaa). Lopulta leffa on kuitenkin vain hyvän animoinnin tuhlausta, sillä mikään muu ei sitten toimikaan. Kuten jo sanoin, ääninäyttely on hirveää, kenties huonointa missään Disney-klassikossa ikinä. Hahmot ovat onttoja kuin vanhan puun runko. Erityisen hengetön on prinsessa Eilonwy, jonka ainoa tehtävä on kirkua, henkäillä ja puhua joutavia.

Itse tarinakaan ei jaksa kiinnostaa. Juonta on loppujen lopuksi todella vähän. Ja leffan viimeiset 10-15 minuuttia ovat aivan hirveät. Ilmeisesti käsikirjoitus nakattiin lopullisesti nurkkaan, sillä loppukamppailu ja sen jälkeinen loppuratkaisu ovat suorastaan tappavan tylsiä.





Hiidenpadalla Disney yritti selvästikin päästä osingoille 80-luvun fantasiabuumiin. Tässä kuitenkin nähdään mitä tapahtuu kun yritetään liikaa. Hiidenpata on omituinen sekamelska fantasiatarinaa ja Disneyn aiempia animaatioita, eikä sillä taida olla kovinkaan suurialaista kohdeyleisöä. Yhtään laulua ei kuulla koko leffassa (mikä on ihan hyvä juttu, koska tässä nekin olisivat varmaan olleet hirveitä) ja elokuva on pelottavampi kuin Disney-klassikot keskiverroin. Niinpä sen voisi luulla tavoittelevan vanhempaa yleisöä. Hahmot ja juoni ovat kuitenkin lopulta niin lapsellisia, että varmaan edes lapsellisimmat lapset eivät pidä tästä.

Ai niin. Tiedän, että tämä on fantasia-animaatio, mutta mikä hitto tuo Gurgi on? Äänen puolesta kyseessä voisi olla joko a) karvainen Klonkku tai b) vuosituhannen metsässä hortoillut Aku Ankka.

Hiidenpata (The Black Cauldron, 1985)
Ohjaus: Ted Berman & Richard Rich
80 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 3.1/10


26. Basil Hiiri, mestarietsivä (The Great Mouse Detective, 1986)
Olen saattanut avautua tästä aiemminkin, mutta olen suuri Sherlock Holmes -fani. Olen lukenut kaikki Sir Arthur Conan Doylen alkuperäiset novellit ja romaanit ja useimmat löytyvät omastakin kirjahyllystä. Osan tarinoista olen lukenut sekä suomeksi että englanniksi. Yksi kirjahyllyni aarteista on englanninkielinen The Complete Sherlock Holmes, joka sisältää kaikki novellit alkuperäisillä kuvituksilla. Kunnon tiiliskivi!

Erilaisten elokuva- ja TV-sarja-adaptaatioiden suuntaan nyrpistelen usein nenääni. Guy Ritchien ohjaamat uudet Holmes-leffat ovat aiheuttaneet aivan ekstramäärän närästystä ja inhoa. Jeremy Brettin kuoltua vuonna 1995 maailma menetti ainoan todellisen Sherlock Holmesin.

Disneyn 26. klassikko Basil Hiiri on tietysti eräänlainen Holmes-muunnelma, vaikka oikeat Holmes ja Watsonkin pyörähtävät pikaisesti ruudulla varjojen muodossa. Pienen Olivia Flavershamin leluntekijä-isä on kidnapattu. Hänet löytää kadulta lääkäri David Dawson, joka auttaa tyttöä löytämään Basil Hiiren, mestarietsivän, joka voi ratkaista tapauksen. Ennen pitkää sekä Olivia että Dawson ovat mukana vauhdikkaassa seikkailussa. Käy ilmi, että Olivian isän on kidnapannut Basil Hiiren arkkivihollinen professori Ratigan, joka suunnittelee vallankaappausta Lontoon viemäreissä.




Okei, varmaan kaikki tajuavat heti, mikä minua tässä leffassa ärsyttää. Ei, ei se, että Sherlock Holmes on muutettu jyrsijäksi, eläimillä on vaatteet ja omia kauppoja sun muuta. No, sekin vähän, sillä eläinten yli-inhimillistäminen piirretyissä on oikeasti tosi ärsyttävää. Silti kaikista ärsyttävintä ovat kuluneet Holmes-kliseet, kuten metsästäjänhattu (jota oikea Holmes ei koskaan pitänyt kaupungissa). Toisaalta elokuva on piirretty, jossa mestarietsivä tosiaan on hiiri (eikä sen ole tarkoituskaan olla oikea Holmes), joten tästäkin ärsytyksestä pääsee onneksi nopeasti yli pipoa löysäämällä.

Vaikka elokuva on muuten aika tavanomainen, eikä herätä mitään ihan valtaisia tunteita, yksi asia tekee siitä erikoisen: Vincent Price. Legendaarinen kauhunäyttelijä antoi äänensä ilkeälle rotalle, professori Ratiganille. Toinen maininnan arvoinen asia on lopun kellotornikohtaus, jossa käytettiin ensimmäisiä kertoja merkittävissä määrin CGI-tekniikkaa. Kohtaus onkin hieno ja jännittävä. Silloin pienenä, kun ensikertaa näin Basil Hiiren (R-kioskin vuokravideo, taas), loppukohtaus oli melkein liiankin jännittävä. Ratiganin raivokas kamppailu Basil Hiirtä vastaan on elokuvan todellinen kohokohta. Muutenkin elokuva on tummasävyisempi kuin useammat Disney-klassikot, mikä tietysti miellyttää tällaista vanhempaa katsojaa kovasti.




Basil Hiiressä ei sinänsä ole mitään suuren suurta vikaa, mutta itseäni vaivaa pieni kyllästyminen. Leffa on majaillut DVD-hyllyssä vuosikausia ja se on tullut katsottua vähän turhan montaa kertaa. Yksi syistä siihen, miksi tämän ja edellisen projektipostauksen välillä on niin pitkä aika, on juuri se, ettei tätä leffaa vain yksinkertaisesti tehnyt yhtään mieli enää katsoa. Ehkä sellainen kymmenen vuoden breikki tekisi tässä välissä terää. Vain muutama asia tekee elokuvasta keskivertoa hieman paremman Disney klassikon.

Kaikesta keskinkertaisuudesta huolimatta suosittelen leffaa niille Disney-faneille, joilta tämä on jäänyt välistä.

Basil Hiiri, mestarietsivä (The Great Mouse Detective, 1986)
Ohjaus: Ron Clements, Burny Mattinson, David Michener & John Musker
74 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.0/10


Hauskaa pääsiäistä kaikille, jotka sitä juhlistavat! Täällä aletaan väsätä turkkilaistyylistä pizzaa ja illalla katsotaan lisää elokuvia. Seuraavassa Disney-projektipostauksessa tavataan Oliver ja kumppanit (Oliver & Company, 1988) sekä Pieni merenneito (The Little Mermaid, 1989).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti