lauantai 14. heinäkuuta 2012

Good luck exploring the infinite abyss

Garden State 
(2004) 




Vastikään kesällä telkkarissakin nähty Garden State on ollut yksi suosikkielokuviani jo monen monta vuotta. Suomessa leffa on jäänyt aika vähälle huomiolle, enkä varmaan itsekään olisi tätä älynnyt katsoa, jos en olisi myös kova Scrubs-fani. Garden State on nimittäin Zach Braffin esikoisohjaus. Elokuvan katsomiseen myötävaikutti myös vajaa kolmen euron hinta Anttilan alessa vuosia sitten.


Elokuvassa Andrew "Large" Largeman (Braff) palaa kotiin New Jerseyhin yhdeksän vuoden jälkeen äitinsä hautajaisiin. Los Angelesissa näyttelijän uralla takelteleva, tarjoilijana työskentelevä Large etsii elämälleen uutta suuntaa. 26-vuotias mies on ollut kovan lääkityksen alla koko ikänsä lapsuudessa sattuneen traagisen onnettomuuden jäljiltä. New Jerseyn matkalla Large aikoo pitää lääketauon ja kohdata vihdoinkin oman itsensä sellaisena kuin hän todella on.


Hautajaisten jälkeisinä päivinä Large kohtaa vanhoja koulutovereitaan, sekä uuden tuttavuuden, mielenkiintoisen ja oudon Samin (Natalie Portman). Illanviettojen, erilaisten elämäntarinoiden ja uusien kokemuksien myötä silmät avautuvat ystävyydelle, rakkaudelle ja elämän monimuotoisuudelle.








Vaikka elokuvan aihe kuulostaa sinänsä melko kliseiseltä, Braffin teos on mieletön etenkin esikoiselokuvaksi. En osaa kuvailla elokuvan teemaa miestä itseään paremmin, joten tässäpä hyvä selventävä quote:


I have this theory that your body goes through puberty in its teens, and the mind goes through puberty in your twenties. Andrew is dealing with issues that you are going through all the time going into your thirties. He's lost and lonesome, which is something I definitely felt in my twenties. - Zach Braff


Siinäpä se pähkinänkuoressa. Olen Braffin kanssa pitkälti samaa mieltä, sillä suurimman henkiset muutokset elämässäni ovat tapahtuneet aivan viime vuosina. Kun olin 20, tämä elokuva oli lohduttavinta mitä tiesin. Elokuvaa katsoessa tulee tunne jostain syvästi henkilökohtaisesta ja merkityksellisestä, mikä tuskin menee täysin metsään kun käsikirjoituskin on Braffin kynäilemä. Välillä heilutaan korniuden rajamailla, mutta poispän kaarretaan joka kerta ajoissa. Elokuvan huumori on oivaltavaa ja kuivakkaa, eikä siinä sorruta liian helppoihin ratkaisuihin. Hahmojen välinen hapuileva kanssakäyminen tuntuu aidolta ja osaan samaistua siihen, koska olen itsekin sosiaalisesti todellinen kömpelys.






Garden Staten nimi viittaa New Jerseyhin, jota kutsutaan Amerikoissa garden stateksi, mutta myös siihen utopistisen onnelliseen mielentilaan, jota Large elokuvassa hakee. Vasta pitkän pohdinnan ja uusien ystävien myötä Large tajuaa kaipaavansa jotain, mitä ei koskaan ole ollutkaan. Lääkkeitä tuputtava psykiatri-isä on yrittänyt tehdä pojastaan onnellista keinotekoisesti, mutta muuttanutkin siinä sivussa Andrew'n turraksi robotiksi.


Ainoastaan elokuvan loppu sortuu olemaan liian ennalta-arvattava ja jotenkin äkillinen, mutta toisaalta en keksi muunkaanlaista tyydyttävää ratkaisua. Mitään erittäin palkitsevaa loppuhuipennusta on turha odottaa, mutta kaiken kaikkiaan leffasta jää hyvä mieli, toisin kuin romanttisista komedioista yleensä. Plussaa hyvästä soundtrackista!


Voin valehtelematta sanoa löytäväni tästä elokuvasta joka kerta jotain uutta, pientä ja hienoa. Garden State on aivan liian vähälle huomiolle jäänyt elokuvahelmi. Ymmärrän, ettei elokuva varmasti innosta kaikkia samalla tavalla kuin itseäni, sillä minulle sillä on suuri henkilökohtainen merkitys, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Voisin kuvitella, että Garden Statea on myös helppo inhota. Leffa kannattaa kuitenkin katsoa avoimin mielin.


Garden State (2004)
Ohjaus: Zach Braff
102 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 9.1/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti