35. Herkules (Hercules, 1997)
Elokuva sijoittuu tietysti muinaiseen Kreikkaan. Jumalat Zeus ja Hera saavat lapsen, jolle he antavat nimeksi Herkules. Kaikkialla Olympos-vuorella juhlitaan, mutta Zeusin ilkeä veli Hades, Manalan herra, suunnittelee kaappaavansa vallan pois isoveikaltaan. Vain Herkules on Hadeksen suunnitelman tiellä. Kahdenksantoista vuoden kuluttua planeetat olisivat ihanteellisessa asennossa vallankaappausta varten, mutta Herkules olisi silloin jo aikuinen ja hyvin vahva. Hades päättää hankkiutua pojasta eroon. Hadeksen apurit Piina ja Paniikki juottavat vauvalle seerumia, joka kumoaa hänen kuolevaisuutensa. Suunnitelmaa ei kuitenkaan saada vietyä ihan loppuun asti ja Herkules jää eloon.
Kuolevainen pariskunta löytää pienen Herkuleksen hylättynä Maasta ja päättää kasvattaa tämän omanaan. Piina ja Paniikki eivät tietystikään kerro epäonnistumisestaan Hadekselle. Ongelmia syntyy vasta, kun Herkules kasvaa ja tuntee yhteenkuulumattomuutta muiden Maan asukkien, tavallisten kuolevaisten kanssa. Kun hän saa tietää olevansa jumalien poika, hän alkaa treenata jumaluutta varten sankareiden kouluttajan Filoctetesin kanssa. Jos hän onnistuu osoittamaan olevansa oikea sankari, hän saa kuolemattomuutensa takaisin. Pian planeetat ovat juuri oikeassa asennossa Hadeksen vallankaappausta varten...
Vaikka Herkules on leffana ihan ookoo, en ole koskaan pitänyt sen piirrostyylistä, jotenkin kummallisen muotoisista ihmisistä ja pääsankarin korvapuustikorvista. Ja Zeuksen korvapuustikiharoista ja korvapuustinänneistä ja Herkuleksen kolmiopolvista ja törröttävistä pohkeista. Olen katsonut leffan jo muutaman kerran, mutten koskaan pääse yli rumasta visuaalisesta ilmeestä. Herkules näyttää muutenkin enemmän imelältä amerikkalaisbodarilta kuin kreikkalaiselta jumalalta. Vain muutama hahmo näyttää edes jokseenkin miellyttävältä tai kiinnostavalta. Näitä ovat mm. Pegasos, Hades ja Manalan Kohtalottaret, joilla on valta päättää kuka elää ja kuka kuolee.
Hades toivottomine apureineen on ihan hauska pahis, jonka leiskuvat raivonpuuskat ovat leffan parasta antia. Musiikkinumeroita on totuttuun tapaan useita, mutta niistä ei jää mieleen yksikään. Leffaa katsoessa muutama veisu kuulostaa ihan hyvältä, mutta lopputeksteihin päästyä kaikki on jo pyyhkiytynyt mielestä. Mitään mullistavaa musiikkikappaletta tuskin jäi tästä elokuvasta elämään muutenkaan.
Leffasta tulee monessa kohtaa mieleen Disneyn kulta-ajan menestykset. Vallankaappausjuoni tuo tietysti mieleen Leijonakuninkaan, mutta sen pahis Scar myös vilahtaa leffassa leijonantaljana. Filoctetes on kasvonpiirteiltään jopa hämmentävän lähellä Aladdinin Henkeä ja vertailu vie usein huomion itse tarinalta.
Juoneen on tietysti tuotu myös nykyaikaisuutta. Kun Herkuleksesta tulee Theban suurin sankari, hän saa mittavan oheistuotesarjan, johon kuuluu figuureita, nimikkosandaaleita ja ties mitä oheiskrääsää. Miksei maltettu pysyä ajan hengessä? Veikkaisin, että esimerkiksi Leijonakuningas olisi ollut hitusen vähemmän suosittu, jos savannin elukoilla olisi ollut omat kaupat, työpaikat, koulut jne. Eläinten yli-inhimillistäminen ja menneiden aikojen modernisointi ovat keskenään yhtä ärsyttäviä juonielementtejä ja mielestäni Herkuleskin olisi toiminut paremmin ilman nykyajan krääsää. Muinaisen Kreikan ajoille on vaikea olla 100% historiallisesti uskollinen, mutta vähän yritystä, pliis.
Herkules (Hercules, 1997)
Ohjaus: Ron Clements & John Musker
93 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.1/10
36. Mulan (1998)
Tällä kertaa Disney vie meidät Kiinaan. Nuori Mulan valmistautuu liitonsopijan arvioitavaksi mahdollista tulevaa sovittua avioliittoa varten. Asia toisensa jälkeen menee mönkään ja liitonsopijan tuomio on murskaava: Mulanista ei ole morsiameksi. Tyttö joutuu miettimään elämäänsä uusiksi.
Samalla hunnit ovat hyökänneet muurin yli ja yksi mies kaikista perheistä kutsutaan taisteluun muukalaisia vastaan. Fan perheen ainoa lapsi on tytär Mulan. Niinpä tämän huonokuntoisen isän täytyy ilmoittautua sotaan. Mulan vastustaa päätöstä, mutta määräys on määräys. Yön tullen tyttö ottaa isänsä haarniskan, leikkaa hiuksensa ja lähtee isänsä tilalta sotaan mieheksi pukeutuneena.
Kun suvun edesmenneiden esi-isien haamut huomaavat tapahtuneen, he päättävät lähettää suojelijan tytön perään. Alun perin tarkoituksena on valjastaa hommaan suuri Kivilohikäärme, mutta gonginpaukuttaja-Mushu mokaa ja joutuukin lähtemään ammattisuojelijan tilalle. Mushu on minilohikäärme, joka on menettänyt paikkansa suvun suojelijoiden keskuudessa epäpätevyytensä vuoksi. Kuten arvata saattaa, kaksikko Mulan-Mushu joutuu vaikka minkälaisiin seikkailuihin ja sekasotkuihin yrittäessään piilottaa Mulanin todellisen sukupuolen ja pelastaa Kiinan.
Ensimmäistä kertaa sitten Pocahontasin Disney-klassikkoleffassa on hyvä eläinsidekick. Sanavalmis Mushu hönkäisee ilmoille leffan parhaat one-linerit. Toisaalta sitten sivuosissa olevat toiset kiinalaiset sotilaat (kiintiöläski, kiintiötyhmä ja kiintiölyhytjahelvetinvihainen) ovat välillä suorastaan ärsyttäviä. Pahis-hunnit eivät ole niitä mielenkiintoisimpia tai ilmeikkäimpiä Disney-pahiksia. Itse asiassa hunnit jäävät sen verran statisteiksi, että tätä kirjoittaessa piti ihan tosissaan miettiä kuka tässä leffassa on se pääpahis.
Leffan visuaalinen ilme on onneksi maltillisempi kuin edeltävien leffojen. Ällöttäviä väriyhdistelmiä ei juurikaan löydy, vaan värimaailma on rauhallinen ja teemaan sopiva. Tästä suuren suuri plussa. Pitkästä aikaa Disney-klassikko, jota on miellyttävä katsoa. Pocahontasinkin turkoosi-pinkki teema alkaa toisinaan ällöttää.
Mulan osoittaa myös jälleen sen, että Disneyn naissankarit toimivat miehiä paremmin, ainakin kun ihmisistä puhutaan. Leffa on kokonaisuudessaan yksi parhaita kultakauden jälkeisiä klassikoita. Suomi-dubbauskin on pitkästä aikaa oikeasti toimiva, vaikka ei ylläkään Aladdinin ja Leijonakuninkaan loistosuoritusten tasolle. Mulan kestää useamman katselukerran ihan kevyesti, toisin kuin sysipaska, 2000-luvun puolella valmistunut jatko-osa (siitä ehkä lisää joskus toiste).
Lauluistakin voi antaa pitkästä aikaa oikeasti plussaa, vaikka Reflection-kappaletta voikin syyttää Christina Aguileran uran starttaamisesta. Aguilera ei sentään ole laulamassa biisiä itse leffassa, mistä jälleen lisää plussaa. Reflection ja I'll Make a Man Out of You (esittäjänä Donny Osmond) ovat ihan kelpo kipaleita, varsinkin kun verrataan pariin aiempaan leffaan.
No, tämä arvostelu meni nyt vähän vertailuksi... Summa summarum: jos menetit uskosi Disney-klassikoihin kultakauden jälkeen, Mulan voi sen palauttaa.
Mulan (1998)
Ohjaus: Tony Bancroft & Barry Cook
88 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.2/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti