Ensin näin alkutunnelmia. On vähän paha sanoa, ketä Netflixin tarjonta lopulta miellyttää. Kaikille jotain eli ei kellekään mitään -ajattelu ei aina toimi. Palvelussa on paljon, paljon sellaisia elokuvia, jotka useimmat elokuvafriikit ovat jo kovastikin nähneet: Hyvät, pahat ja rumat, Aamiainen Tiffanylla, Uhrilampaat... Lisäksi ysäri-komedioilla ja -kauhuilla on melkoinen yliedustus. En jaksa edes laskea miten monesta leffasta muistan lukeneeni viimeksi plärätessäni Suosikkia joskus vuonna 1999.
Toisaalta valikoimasta on löytynyt erittäin positiivisia yllätyksiäkin, sellaisia leffoja joita ei varmaan tulisi katsottua ilman tällaista palvelua. Olin esimerkiksi täysin unohtanut Hans Christian Andersenin, jossa satusetää näyttelee yksi suosikkikoomikoistani, Danny Kaye. Etsin tätä leffaa joskus vuosia sitten DVD:nä, mutta kaikki löytämäni painokset olivat omalle opiskelijankukkarolleni liian kalliita tai jotenkin muuten vaikeasti saatavissa. Vielä erikoisempi löytö oli Jugoslaviassa valmistunut leffa Tajna Nikola Tesla (1980), jossa nähdään myös Orson Welles. Tämä jos mikä on täyttä mitä vittua tämä täällä tekee -osastoa. Myös muutama tästä blogista tuttu oudompi pläjäys löytyy nyt Netflixistä, esimerkkinä kannibaalikauhu Parents.
Netflix-trialimme alkoi 1.3. ja ensimmäinen viikko on pian takana. Itse potkaisin lomani käyntiin ysärihömpällä. Pakko olla in (Never Been Kissed, 1999) oli sellainen leffa, jonka halusin ala-asteella kovasti nähdä, mutten saanut siihen mahdollisuutta silloin. Ajattelin nyt ihan nostalgian ja uteliaisuuden vuoksi hoitaa leffan pois päiväjärjestyksestä. Se oli aikalailla sitä mitä odotinkin: epäloogista, epärealistista höpönlöpöä, josta tykkää ehkä jos ei ole koskaan nähnyt yhtään elokuvaa elämänsä aikana ja/tai rakastaa kierrätettyjä kliseitä. Netflixin kuvanlaatu ja tasaisuus yllättivät. Ei mitään ylimääräisiä bufferointitaukoja tai pikselöitymistä. Tämä hyvä. Toisaalta nettikin on nopein mahdollinen, joten sillä voi olla osuutta asiaan.
Leffaan tuli automaattiset suomi-tekstit. Onneksi sitten huomasin, että ne saa halutessaan pois ja myös elokuvan kielen saa vaihdettua, jos dubbauksia löytyy. Huh! Tekstitys nyt ei haittaa, vaikka en sitä kaipaakaan, mutta esimerkiksi lasten elokuvien katsominen pakollisilla suomi-dubbauksilla voisi olla vähän tuskaa. Puhumattakaan aasialaisista leffoista, joista löytyy joskus tönköt enkku-dubit. Sitten huomasinkin heti seuraavan leffan kohdalla, ettei teksitys olekaan mikään automaatio. Death Race 2000:een (1975) ei nimittäin saanut minkäänlaista teksitystä - koko asetusvalikko oli kadonnut soittimen alareunasta. Netflix ei siis välttämättä täysin palvele kielirajoitteisia katsojia.
Ensimmäisessä testissä Netflix sopi mutkattomasti yhteen PS3:n kanssa. Kuva ja ääni olivat yhtä hyviä kuin läppärillä ja palvelun yhdistäminen laitteeseen ei ollut mitenkään mutkikasta. Kaikki siis hyvin, yhtä pientä juttua lukuunottamatta. Ainakaan minä en nimittäin saanut mistään vaihdettua noita dubbaus- ja teksitysasetuksia pleikkarilla. Ja totta kai ekaksi testileffaksi piti valita joku suomidub-piirretty. En jaksanut kuunnella huonoa dubbausta paria minuuttia kauempaa, mutta onneksi asia hoitui nopsasti, kun leffan pisti pyörimään läppäriltä ja läppärin HDMI:llä kiinni telkkaan. Thus the day was saved! Ehkäpä tuokin ongelma korjaantuu, kun saadaan näppäimistö taas yhdistettyä pleikkariin.
Tähän mennessä yhdessä tai kahdessa leffassa on ollut ihan pienen pientä, lähes huomaamatonta nykimistä muutaman freimin verran, mutta muuten Netflix on toiminut toistaiseksi mainiosti. Tämän hetken fiilikset ovat sellaiset, että kunhan valikoimaa saadaan paremmaksi niin tämä ei taida ihan turha systeemi ollakaan. Saa nähdä mihin nämä fiilikset vielä vaihtuvat tässä testikuukauden aikana. Tänään ajattelin tsekata palvelusta ekan ei-englanninkielisen leffan, pidetään peukkuja etteivät kököt enkkudubit pääse kiusaamaan.
Toisaalta valikoimasta on löytynyt erittäin positiivisia yllätyksiäkin, sellaisia leffoja joita ei varmaan tulisi katsottua ilman tällaista palvelua. Olin esimerkiksi täysin unohtanut Hans Christian Andersenin, jossa satusetää näyttelee yksi suosikkikoomikoistani, Danny Kaye. Etsin tätä leffaa joskus vuosia sitten DVD:nä, mutta kaikki löytämäni painokset olivat omalle opiskelijankukkarolleni liian kalliita tai jotenkin muuten vaikeasti saatavissa. Vielä erikoisempi löytö oli Jugoslaviassa valmistunut leffa Tajna Nikola Tesla (1980), jossa nähdään myös Orson Welles. Tämä jos mikä on täyttä mitä vittua tämä täällä tekee -osastoa. Myös muutama tästä blogista tuttu oudompi pläjäys löytyy nyt Netflixistä, esimerkkinä kannibaalikauhu Parents.
Netflix-trialimme alkoi 1.3. ja ensimmäinen viikko on pian takana. Itse potkaisin lomani käyntiin ysärihömpällä. Pakko olla in (Never Been Kissed, 1999) oli sellainen leffa, jonka halusin ala-asteella kovasti nähdä, mutten saanut siihen mahdollisuutta silloin. Ajattelin nyt ihan nostalgian ja uteliaisuuden vuoksi hoitaa leffan pois päiväjärjestyksestä. Se oli aikalailla sitä mitä odotinkin: epäloogista, epärealistista höpönlöpöä, josta tykkää ehkä jos ei ole koskaan nähnyt yhtään elokuvaa elämänsä aikana ja/tai rakastaa kierrätettyjä kliseitä. Netflixin kuvanlaatu ja tasaisuus yllättivät. Ei mitään ylimääräisiä bufferointitaukoja tai pikselöitymistä. Tämä hyvä. Toisaalta nettikin on nopein mahdollinen, joten sillä voi olla osuutta asiaan.
Leffaan tuli automaattiset suomi-tekstit. Onneksi sitten huomasin, että ne saa halutessaan pois ja myös elokuvan kielen saa vaihdettua, jos dubbauksia löytyy. Huh! Tekstitys nyt ei haittaa, vaikka en sitä kaipaakaan, mutta esimerkiksi lasten elokuvien katsominen pakollisilla suomi-dubbauksilla voisi olla vähän tuskaa. Puhumattakaan aasialaisista leffoista, joista löytyy joskus tönköt enkku-dubit. Sitten huomasinkin heti seuraavan leffan kohdalla, ettei teksitys olekaan mikään automaatio. Death Race 2000:een (1975) ei nimittäin saanut minkäänlaista teksitystä - koko asetusvalikko oli kadonnut soittimen alareunasta. Netflix ei siis välttämättä täysin palvele kielirajoitteisia katsojia.
Ensimmäisessä testissä Netflix sopi mutkattomasti yhteen PS3:n kanssa. Kuva ja ääni olivat yhtä hyviä kuin läppärillä ja palvelun yhdistäminen laitteeseen ei ollut mitenkään mutkikasta. Kaikki siis hyvin, yhtä pientä juttua lukuunottamatta. Ainakaan minä en nimittäin saanut mistään vaihdettua noita dubbaus- ja teksitysasetuksia pleikkarilla. Ja totta kai ekaksi testileffaksi piti valita joku suomidub-piirretty. En jaksanut kuunnella huonoa dubbausta paria minuuttia kauempaa, mutta onneksi asia hoitui nopsasti, kun leffan pisti pyörimään läppäriltä ja läppärin HDMI:llä kiinni telkkaan. Thus the day was saved! Ehkäpä tuokin ongelma korjaantuu, kun saadaan näppäimistö taas yhdistettyä pleikkariin.
Tähän mennessä yhdessä tai kahdessa leffassa on ollut ihan pienen pientä, lähes huomaamatonta nykimistä muutaman freimin verran, mutta muuten Netflix on toiminut toistaiseksi mainiosti. Tämän hetken fiilikset ovat sellaiset, että kunhan valikoimaa saadaan paremmaksi niin tämä ei taida ihan turha systeemi ollakaan. Saa nähdä mihin nämä fiilikset vielä vaihtuvat tässä testikuukauden aikana. Tänään ajattelin tsekata palvelusta ekan ei-englanninkielisen leffan, pidetään peukkuja etteivät kököt enkkudubit pääse kiusaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti