tiistai 30. elokuuta 2016

Hyvää synttäriä!

Blogi täyttää tänään kuusi vuotta, jihuu! Vaikka postaustahti on kuivahtanut, en ole blogia ainakaan ihan heti hylkäämässä. Sairastelu ja opintojen viimeisteleminen vain painavat päälle.

Juhlan kunniaksi ajattelin katsoa jälleen uusiksi jotain jo katsottua, mutta tällä kertaa sellaisen elokuvan, josta ei ole vielä omaa postausta. Ensimmäisenä vaihtoehtona mieleen tuli Computer Beach Party, totaalisen cool kasariteos, jonka näin ensi kerran joskus aikana ennen tätä blogia. Kanssaeläjän kanssa olimme silloin vastikään toisemme tavanneita kyyhkyläisiä, kun nyt yhdessä porskutetaan jo yhdeksättä vuotta. Voi niitä aikoja!

Leffasta jäi oikein hauskoja muistoja - se oli kuin hyvän huonon elokuvan tyyppiesimerkki. Se sisältää aikalailla kaikkea mitä toivoa saattaa: päheä kasarirokkibändi, vanhaksi käynyttä teknologiaa, bikininaisia ja kanaksi naamioitu auto.

Katsoin leffan kerran humalassa ja kerran krapulassa, tällä kertaa selvin päin, mutta flunssassa. Vieläkö on tenhoa jäljellä?


Computer Beach Party
 (1987)


Ah, teensploitaatio, mikä upean turhanpäiväinen alagenre. Computer Beach Party yritti epätoivoisesti päästä mukaan kasarin teinivillitykseen, mutta kaikkihan siinä sitten meni pieleen.

Kaverukset Andy ja Dennis viettävät kesäänsä ajelemalla biitsillä purjemopolla ja kunnostamalla Andyn vanhaa avoautoa. Kaksikon arkkivihollinen on Turk, omahyväinen ja äänekäs ikätoveri, joka tekee hanttihommia pormestarin leivissä. Pormestarin tytär Allison puolestaan on aika vetävä tapaus ja kiinnostaa erityisesti Andya.

Juoni pyörii joten kuten sen ympärillä, että ahne pormestari on löytänyt biitsiltä kultakolikon ja on vakuuttunut siitä, että joskus aikoja sitten uponneen laivan aarre on kaivettavissa esiin hiekasta. Ensin rantapätkä täytyy saada lohkottua ja siirrettyä omaan omistukseen. En ole yhtään varma miten homma oikeasti etenee, mutta leffassa tämä tarkoittaa sitä, että rannalle alkaa nousta henkivartijatorneja kuin sieniä sateella. Miksi? Kukapa tietää. Vielä käsittämättömämpi on Andyn ja Dennisin reaktio niihin. Mitä jos pidetään rantabileet, joiden lopuksi tornit vedetään hinausautolla kumoon? Hyvä idis! Nyt saa ainakin hukkua rauhassa!

Lisäksi kaverukset valmistautuvat osallistumaan purjemopokisaan (ei mitään käryä miksi noita mobiileja oikeasti kutsutaan), johon osallistuu myös ikävä tyyppi Turk. Onneksi Andy on tietokonenero ja osaa hakkeroida täysin analogisen purjemopon vauhtihirmuksi. Tietokoneilla voi muutekin tehdä mitä vain, kuten järkätä sairaan siistit bileet. "Ok, tietokone, kutsu bileisiin 40 tyttöä ja 10 poikaa, hanki sinne tukkahevibändi soittamaan ja pari kaljakegiä. Ai luottokortti? Koska olen kreisi haxxor käytän vain asemassa superdiskiäni ja  kaikki hoituu." Silti kun Andy esittelee tietokonettaan Allisonille, hienointa mitä hän voi tehdä on lukea horoskooppeja.





Ihan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi juonta 97 minuutiksi, leffassa on vielä hämmentävä sivujuoni, jossa itsekseen puhuva, virkaintoinen poliisi yrittää käräyttää nuoria muhinoimasta autoissa. Muhinoiva nuoriso ei välitä tippaakaan, vaan homma jatkuu vaikka poliisi seisoo vieressä. Onneksi paikalle osuu joka kerta dyynien takana ylinopeutta ajeleva kana-auto, josta on tullut poliisin suurin vihollinen.

Leffassa on muutenkin paljon kaikkea sinänsä turhaa, johon käytetään hetkellisesti paljon aikaa ja unohdetaan sitten täysin. Yhdessä kohtauksessa pormestari saapuu rannalle loistokkaasti helikopterilla. Helikopteria näytetään ihan helvetisti joka kulmasta ja sen saapuminen mestoille kestää pienen ikuisuuden. Sitten tyyppi nousee kopterista, ihastelee maisemaa noin puoli minuuttia ja häipyy. Ilmeisesti helikopteri oli kalleinta mitä kuvauksiin oli saatu ja siitä piti ottaa kaikki irti, vaikka mitään tarvetta ei olisi ollut.

Toisessa kohtauksessa Andy ja Dennis ovat myös löytäneet kultakolikon rannalta ja menevät näyttämään sitä Andyn sedälle, joka työskentelee NASA:ssa. Jollain taisi olla nurkissaan ylimääräinen NASA-haalari, joka oli sitten pakko ympätä mukaan.





Kökkö dialogi on leffassa ihan omalla levelillään. Yhtään soljuvaa sanaa ei kenenkään suusta kuulu, ja välillä jengi vain möllöttää toisiaan hymyillen psykosti. Koko paska on dubattu päälle ja huonosti. Äänimaailma ei muutenkaan korvia hivele. Jengin biitsibileissä soittava Panther on geneerisin tukkahevinbändi mitä olen ikinä kuullut, ja se sanoo jo jotain.

Koko komeuden huipentaa erittäin epäkliimaksiset purjemopokisat rantsulla. Pormestari luopuu vaivihkaa aarrehaaveistaan saatuaan tietää, että aarretta ei olekaan. Juoni loppuu niin hiljalleen, että lopussa pitää ihan miettiä että miten tässä nyt kävi ja miksi. Ihan kuin sillä olisi jotain merkitystä.

Vaikka Computer Beach Party toimiikin parhaiten pienessä humalassa puolikeskittymisellä katsottuna, on siinä muutenkin oma, erikoinen viehätyksensä. Eiköhän kolmas katselukerta kuitenkin toden sano. Tämä on nyt vähän niin kuin nähty. YouTubesta löytyy koko komeus kokonaisuudessaan, mutta tämän teoksen sisäistämiseen riittää myös kolmeen minuuttiin tiivistetty versio.

Computer Beach Party (1987)
Ohjaus: Gary Troy
97 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 3.0/10

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Sokea samurai ja baby

Zatoichi-postauksen teemana on tällä kertaa lapset. Useassa, ellei jokaisessa, elokuvassa Zatoichi kohtaa jossain välissä lauman leikkiviä lapsia, joille hän jaksaa aina olla ystävällinen. Lapsetkin tuntuvat pitävän sokeasta matkamiehestä. Seuraavissa elokuvissa lapset saavat isomman roolin, kun ensimmäisessä elokuvassa Zatoichista tulee pienen vauvan sijaishuoltaja ja toisessa esiintyjäveljekset avustavat seikkailussa.


8. Fight, Zatoichi, Fight! (Zatoichi kessho-tabi, 1964)
Tervetuloa takaisin ympäripyöreiden nimien maailmaan! Kahdeksannella Zatoichilla on ihan joukosta erottuva juoni, mutta sama kai se sille leffan nimelle on.

Zatoichi on kantotuolin kyydissä, kun hän kohtaa tiellä vatsakivuista kärsivän naisen pienen lapsen kanssa. Jalomielinen Zatoichi jättäytyy kyydistä antaakseen kantotuolin naisen käyttöön. Hyvä teko osoittautuu virheeksi, kun Zatoichia jahtaavat palkkamurhajaat luulevat miehen yhä olevan kyydissä ja iskevät miekkansa tuolin verhojen läpi. Nainen menehtyy, mutta lapsi jää eloon. Zatoichi kokee velvollisuudekseen viedä pienokaisen isänsä luokse Miyagiin.

Lapsi muuttaa elokuvan dynamiikkaa huomattavasti. Iso osa huumorista pyörii lapsen huoltamisen ja Zatoichin isällisten vaistojen heräämisen ympärillä. Miekkataisteluita on harvemmassa ja niiden osuus on muutenkin pienempi kuin aiemmissa leffoissa. Vaikka miekkataiturointi on valtava osa Zatoichien viehätystä, niitä ei oikeastaan suuremmin kaipaa.




Zatoichin isälarppaus tuo leffaan useita hupaisia hetkiä. Yhdessä ikimuistoisessa kohtauksessa Zatoichi palkkaa maksullisen naisen pitämään lapsesta huolta, että hän saisi hetken nukuttua. Nainen on tilanteesta ensin hämmentynyt, mutta suostuu. Lopulta Zatoichi ei kuitenkaan malta jättää pienokaista toisen hoiviin, edes saadakseen kauan kaipaamaansa unta.

Seikkailun puolivälissä Zatoichin ja lapsen mukaan liittyy taskuvaras Hiyako, jonka tulevaisuuden näkymät kaksikko myöskin muuttaa. Kuten tällaisissa juonissa yleensäkin, lapsesta luopuminen ei olekaan ihan yksinkertaista, kun sen aika tulee. Eikä sitä helpota ainakaan lapsen isän täysi mulkkuus. Kun lapsi on saatu turvaan, Zatoichin on aika kohdata palkkamurhaajansa ja sitten kalistellaan niitä miekkojakin.




Pahisten pienemmästä roolista huolimatta (tai ehkä jopa sen takia) leffa on yksi mieleenpainuvimpia Zatoicheja. Pahikset ovat näissä leffoissa muutekin yleensä aika mitäänsanomattomia ja jopa geneerisiä. Loppuratkaisu kaipaisi silti enemmän eeppisyyttä. Viimeiset taistot lähtevät ihan hyvin käyntiin, mutta koko homma onkin lopulta ohi parilla miekanhutaisulla. Zatoichi on välillä vähän liiankin tehokas.

Kuviltaan myös tämä elokuva on ehtaa Zatoichia. Nyt näiltä elokuvilta jo odottaa myös kaunista visuaalista ilmettä, se tuntuu kuuluvan samaan pakettiin.

Fight, Zatoichi, Fight (Zatoichi kessho-tabi, 1964)
Ohjaus: Kenji Misumi
87 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 8.3/10


9. Adventures of Zatoichi (Zatoichi sekisho yaburi, 1964)
En jaksaa enää edes kitistä näistä elokuvien nimistä. En. En sitten niin millään.

Zatoichi kohtaa matkallaan mystisen miehen, joka pyytää häntä toimittamaan viestin läheisessä kylässä sijaitsevaan majataloon, Sen-nimiselle naiselle. Hän pyytää tehtävään sokeaa, koska ei halua kenenkään näkevän viestiä. Zatoichi on sanansa mittainen mies ja vie viestin perille. Hän jää yöksi majataloon ja kohtaa Sakin, nuoren naisen, joka on tullut kylään etsimään kadonnutta isäänsä.

Mystinen viestimies paljastuu Sein veljeksi, joka on tuomittu murhasta vankilaan ja on nyt palannut. Kylässä vaikuttava pomo Jinbei on huijannut veljen rikoksen tielle ja tämä vannoo kostoa. Zatoichi sekaantuu kuvioon yrittäessään suojella Seitä pahiksilta.

Oman osansa juonessa näyttelee myös kylän juoppo Giju, jota Zatoichi hetkellisesti luulee omaksi kadonneeksi isäkseen. Uusi vuosi on lähestymässä ja Zatoichi saa kauppiaspariskunnalta Daruma-nuken. Saki ja Zatoichi sopivat, että sen silmät täytetään sitten, kun he molemmat löytävät isänsä.




Yhdeksännessä leffassa on yllättävän iso joukko mieleenjääviä sivuhahmoja. Sakenhimoinen Giju, pari keskenään hassuttelevaa majatalovierasta, Saki ja Sei... Sekä tietysti pari erityisen avuliasta lasta. Lapset ovat esiintyjiä, toinen soittaa rumpua ja toinen on akrobaatti. Zatoichi ystävystyy heidän kanssaan asuessaan majatalossa ja he toimivat Zatoichin silminä, kun pahikset kidnappaavat Sakin.

Parasta elokuvassa ovat jälleen kauniit kuvat ja upeat miekkamittelöt. Myös äänimaailma alkaa päästä kuvien kanssa samalle tasolle. Lopputaistelussa kuullaan intensiivinen yhden nuotin soundtrack, joka sopii painostavaan, odottavaan tunnelmaan. Tätä lisää kiitos!




Erityisesti lopun viimeiset kuvat ovat ihan mielettömän kauniita, kuten niin monesti aiemminkin. Zatoichien visuaalinen ilme ja tarinankuljetus pysyy yllättävän yhtenäisenä, vaikka lähes jokaisella elokuvalla on eri ohjaaja. Toki varsinkin sarjan ensimmäiset elokuvat tehtiin aika nopealla sykkeellä, mikä auttanee asiaa.

Adventures of Zatoichi (Zatoichi sekisho yaburi, 1964)
Ohjaus: Kimiyoshi Yasuda
86 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 7.8/10